Hae
The Juurakko journal

Rutun synnytys

Synnytys käynnistyi

Kirjoitin blogiini synnytyskirjeen, jossa mietin edellisiä synnytyksiä ja pohdin, mitä odotan tästä tulevasta. Päällimmäisenä oli jännitys siitä, jos tästäkin synnytyksestä tulee yhtä kivulias. Olin aivan varma, että kaikki ne kivuliaat supistukset johtuivat oksitositiinitipasta. Mikään muu ei ollut poikennut Oliverin synnytyksestä lääkkeellisesti. Miten tämä synnytys sitten meni?

Minulla alkoi kipeät supistukset 16.4. klo 4.00, ne tuli tosi epäsäännöllisesti, mutta kuitenkin niin etten saanut nukuttua kuin vartin kerrallaan. Otin kipuun särkylääkettä ja koitin jaksaa. Soitettiin kuitenkin jo mun vanhemmille, ja pohdittiin pitäisikö lapset ja koirat jo tuoda heille hoitoon. Andreas sitten lähti viemään lapsia iltapäivästä hoitoon, mietittiin että lähtö voi olla lähellä. Tai sitten ei, ja hävetään sitä miten vietiin liian ajoissa hoitoon.

Supistukset olivat hieman helpottaneet särkylääkkeillä, mutta heräsin kuitenkin 17.4. klo 2.00 todella kipeisiin supistuksiin. Ne olivat vieläkin epäsäännöllisiä, enkä halunnut hätäillä. Mieluummin sitä on kotona, kuin menee sairaalaan ja sitten sieltä käännytetään kotiin. Supistukset paheni ja niitä tuli 5-10 minuutin välein, vieläkin hyvin epäsäännöllisesti. Supistusten kipu oli voimakasta ja kipeimmillään ne tuli jos istuin. Paras tapa oli seistä, jolloin supistuksen huippu oli jotenkin helpompi. Katsoimme Andreaksen kanssa rauhassa telkkaria ja yritettiin mitata supistuksia. Olin kuitenkin varma, että sairaalaan meno on vielä turhaa.

Supistukset muuttui asteittain kipeämmiksi, ja loppujen lopuksi mietittiin molemmat, soittaako naapuri kohta poliisit, että täällä jotain pahoinpidellään? Soitin Naistenklinikalle noin klo 16 aikoihin, ja arvuuttelin heidän kanssa, kannattaako tulla näytille. Supistukset olivat vieläkin epäsäännöllisiä, joten ei ollut varmaa onko synnytys kunnolla käynnissä.

Lähdimme sairaalaan näytille, joskus klo 18 jälkeen. Andreas hoiti ilmottautumisen mun puolesta, koska itse en olisi siihen pystynyt supistusten lomassa. Kätilö otti meidät vastaan ja oli ohjaamassa tutkimushuoneeseen käyrille. Matkalla huoneeseen tuli muutama todella kipeä supistus, jotka saivat jo kyyneleet silmiin. Silloin kätilö totesi, että mitä turhaan, mennään suoraan synnytyssaliin. Voiko todella synnytys olla niin pitkällä?

Epäusko, onko synnytys oikeasti alkanut?

Olin vielä aivan varma, että synnytys ei ole lähtenyt käyntiin. Miten se olisi voinut? Olihan nämä kivut vielä pieniä verrattuna niihin Niilon synnytyksen supistuksiin, jotka sai mut huutamaan tuskasta. Nämä supistukset lamautti puhumisen ja aiheutti koko kropan jännityksen sekä voimakkaan puuskutuksen.

Tehtiin sisätutkimus, jossa todettiin kohdun olevan auki 3-4cm. Vauva ei kuitenkaan ollut vielä kiinnittynyt. Puhuttiin kivunlievityksestä, ja ilmaisin halukkuuteni ilokaasuun ja epiduraaliin sitten myöhemmin.

Mulla oli pieni räkäinen yskä, jonka takia kätilöt joutuivat pukeutumaan suojavarusteisiin. Vaikka koronan oireet eivät täyttyneet täysin, ei koskaan voi olla varma. Minulle tehtiin siis koronatestit selvittämään tilannetta. Niiden tuloksissa kuitenkin kesti noin vuorokausi. Selvisi, etten saa käyttää ilokaasua, koska on korona-epäily. En muista tähän tarkkaa syytä, mutta ilmeisesti se ilokaasu olisi vaurioittanut keuhkoja jos korona olisi ollut positiivinen.

Minulle ehdotettiin epiduraalin ottoa lähes heti, kun selvisi ettei ilokaasua voi käyttää. Pelkäsin kuitenkin, jos sen teho ehtii häviämään ennen ponnistusvaihetta, tai maksimimäärä olisi silloin jo annettu. Otin kuitenkin epiduraalin, ja sen laitto oli synnytyksen tuskaisin kokemus. Olisin voinut vannoa, että epiduraalia yritettiin laittaa puoli tuntia. Andreas kuitenkin korjasi, että laitossa meni ehkä vartti. Makuultaan laitto ei onnistunut, joten seuraavaksi kokeiltiin istualtaan. Puristin kätilöä kuin viimeistä päivää ja itkin räkäistä itkua olkapäätä vasten.

Vihdoin epiduraali saatiin laitettua ja kivut helpottivat kymmenessä minuutissa. Oli loistava tunne! Kävin vessassa ja sen jälkeen jäin seisoskelemaan, olisiko voinut lähteä nyt kotiin? Tai vaikka lenkille.

Synnytys edistyy

Sitten vain odoteltiin, rupateltiin kolmistaan siellä. Meidän kätilö oli ihana ja koko ajan läsnä. Muissa synnytyksissä on joutunut olemaan enemmän yksinään tai tukihenkilön kanssa. Nyt kätilö kuitenkin lähestulkoon asui meidän kanssa synnytyssalissa.

Sain oksitositiinitipan nopeuttamaan avautumista epiduraalin jälkeen. Mielessäni mietin, että ”se on menoa nyt” ja kohta huudan taas tuskissani. Nyt kuitenkin meni aikaa, että supistukset alkoivat jälleen tuntumaan. Väleissä tehtiin sisätutkimusta ja kohdunsuu oli auennut kiitettävää tahtia. Hämmästyimme Andreaksen kanssa, miten nopeasti olin jo 9cm auki!

Kun supistukset saivat mut taas pienesti puuskuttamaan, lisättiin puudutetta. Kohta pääsee ponnistamaan, sitten vaan jäätiin odottamaan sitä tunnetta.

Siinä ei kauaa mennyt, mutta otin itselleni pari supistusta aikaa ennenkuin aloitettiin ponnistaminen. Kätilö sanoi, jo ennen yhtäkään ponnistusta, miten vauvan hiukset tuntuvat jo! En uskonut, eihän se voi olla vielä niin lähellä.

Ponnistin kaksi kertaa, kunnes vauvan pää oli syntynyt. Loppu kävi helposti, ponnistuvaihe kesti noin viisi minuuttia. Se oli aivan valtavan hyvin, verrattuna niihin aikaisempiin 45min ja 30min ponnistuksiin. Yhtäkkiä se meidän Ruttu oli mun rinnan päällä. Siinä se nyt on!

Jälkeiset tulivat hyvin hetken päästä ulos ja Andreas pääsi leikkaamaan napanuoran. Totesin kätilölle pirteenä, että nyt ei varmaan tuu yhtään tikkiä! Ei muuten sattunut yhtään! Kaksi tikkiä kuitenkin tuli ja niiden laitto oli nopeaa ja kivutonta.

Ruttu syntyi 

17.4.2020 klo 22.47

4016g

52cm

Synnytys tapahtui Naistenklinikalla ja en voisi olla tyytyväisempi heidän toimintaansa!

Saatat olla kiinnostunut myös

Synnytyskirje

Synnytys poikkeusoloissa

Sairaalakassi ja sen sisältö

Raskauskuulumisia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *