Tänään ärsyttää kaikki
Tänään ärsyttää kaikki
Kai sen voisi kuvata niin, että heräsin tänään hyvin väärällä jalalla. Havahduin siihen, miten Niilo oli tullut viereen ja pissat tullu läpi. Ai että kuinka mukavaa, nousin ylös ja hain vaippaa, samalla huomasin, että Niilon oma sänky on myös märkä ja Aatos alkoi huutaa kakkavaippaansa, mikä sekin oli vuotanut läpi.
Eikun kaikkien sänkyjen petivaatteet pesuun, päivä alkoi oikein mallikkaasti. Aamukahvia juodessa luin, miten joku ei ollut päässyt rintojenpiennysleikkaukseen, koska BMI on ihan hilkulla. Ja nyt puhutaan M-kupin rinnoista, missä rinnat painaa jo sen verran, että muutaman kilon pudotus ei pitäisi olla siitä kiinni. Aloin laskemaan, mikä oma BMI:n pitäisi olla, jotta varmasti huolitaan leikkausjonoon. Pudotusta pitäisi olla vähintään 25kg ja olisin silloinkin lievästi ylipainoinen pituuteeni nähden. Järkyttävää, surullista ja niin turhauttavaa.
Tuntuu, että teen kotona kaiken. Jos joku muu siivoaa, se tekee sen vain puolivillaisesti. Vähän sinnepäin. On totta, että mun ja Andreaksen siivoustyyli poikkeaa toisistaan paljon, mutta hän näkee silti vaivaa kotimme eteen. On vain mennyt niin, että mä siivoan enemmän kotona kuin vaikka käytän koiria ulkona tai vien Niiloa päiväkotiin. Meille on vain muodostuneet eri rutiinit mitä tehdään.
Pyysin Oliveria siivoamaan keittiön lattian, homma ei ollut iso, siinä oli vain muutamia keittiön tavaroita leviteltynä Aatoksen toimesta. Tämä oli kuitenkin ylitsepääsemätöntä, ”Miten te koko ajan pyydätte niin paljon?!”, yritän olla rauhallinen. Kuulen kuitenkin miten päässä räsähtää rusinat ja alan pätemään, mitä kaikkea me vanhemmat tehdään koko päivän aikana. Se ei todellakaan ole liikaa pyydetty, että toinen OSALLISTUU näihin asioihin. Tämä 5 minuutin tavaroiden nostelu pois lattialta, kesti loppujen lopuksi noin 20 minuuttia.
Toivota ärsytyksen tunne tervetulleeksi
Miten ärsyttäessä, ne aiheet vaan kasautuu. Tuntuu kuin pato murtuu ja kaikessa on jotain ärsyttävää. No mutta niinhän se on aina. Aina asioissa on ärsyttäviä puolia mutta normaalisti niiden antaa olla. On kuitenkin todella tärkeää toivottaa myös ne negatiiviset tunteet tervetulleiksi, tuntea ne juuri niinkuin ne sillä hetkellä tulee. Jos niitä yrittää patoa sisälleen, se padon murtuminen on todellista ja sillä tulee olemaan hyvin vahingollisia seuraamuksia. Eeva Kolu kirjassaan ”Korkeintaan vähän väsynyt”, sanoi hyvin sen, että tunteet on kuin painekattila. Mitä enemmän niitä pitää sisällään, se joskus kosahtaa jonkun sellaisen niskaan, joka todennäköisesti sitä ei ansaitse. Jos päästelee höyryjä silloin tällöin, ei se painekattila koskaan räjähdä syyttä suotta.