Hae
The Juurakko journal

Meidän uusi ihana koti!

Uskomatonta, että muutosta on jo kuukausi. Jotenkin oltiin saatu koko kuukausi buukattua niin täyteen ohjelmaa, että tätä postausta varten kuvaamiset venyivät todella pitkälle. Ei meillä vieläkään ole täysin siistiä tai kaikki tavarat paikallaan, siksi en avannut teille meidän vaatekaapin sisältöä. Meidän koti vaatii vielä hiomista, joka tulee ajan kanssa. Meni hetki ennen kuin keksittiin minkälainen valaisin halutaan ruokapöydän päälle. Arvoimme monien vaihtoehtojen välillä ja onni oli siinä, ettei sitä ostettu etukäteen. Nimittäin meidän aikaisempi ykkösvalinta, ei olisi sopinut tilaan laisinkaan. Mutta sen pidemmittä puheitta, tässä on meidän uusi ihana koti!

Eteinen

Meidän eteinen on perinteinen lapsiperheen liikenteen keskus. Se on täynnä säilytystilaa, jonne mahtuu jokaiselle lapselle viidet asusteet, mutta harvoin löytyy lapaselle paria. Parasta on naulakko, mikä on lasten ulottuvilla. Pienet pojat osaa jo ripustaa omat haalarin hoitopäivän jälkeen, vaikka ensin ne kurat on levitetty koko asuntoon huutamalla samalla kaikille MMOOOI!

uusi koti eteinen

Master bedroom

Suurin makuuhuone tuli meille, tämä ihanuus on varustettu suurella vaatehuoneella, valtavilla ikkunoilla ja ranskalaisella parvekkeella. Tästä on myös helppo tehdä lakanaköysi alas, jos pinna menee liian kireälle. (Älä huoli, asumme toisessa kerroksessa, pudotus ei ole karmaiseva)uusi koti makuuhuone uusi koti makuuhuoneuusi koti laukkuhylly

Kaksi vessaa

Miettikää mitä luksusta on omistaa kaksi vessaa! Meitäkin asuu täällä 5 henkilöä, joista kolme omistaa geenin josta tulee tarve kakkia heti aamulla. Nyt on edes joku mahis päästä aamun aikana pissalle.uusi koti vessa

uusi koti vessa Keittiö

Rakastan tätä! Huonekalut hakevat ehkä paikkaansa vielä, mutta rakastan täyspitkiä jääkaappia ja pakastinta! Myös keraaminen liesi sekä kiertoilmauuni on upea saada takaisin omaan kotiin. Koin stressiä kuinka pimeä keittiö on ilman ikkunaa, mutta lasten huoneista tulee valoa ja upea maisemataulu tuo portin toiseen maailmaan.

Ruokatila / olohuone

Ruokapöydän päälle mietittiin valaisinta pitkään, löysin tämän helmen aivan sattumalta Torista käytettynä. Lamppu löytyy myös Clas Olsonin valikoimasta. Mietin myös kuumeisesti, minkälaisia tauluja laitetaan tähän. Ehkä pääsen toteuttamaan tähän upean julistekollaasin!

Lasten huoneet

Parveke

Parveke on meillä ainut isompi kohde, minkä sisustukseen ei olla panostettu oikeastaan ollenkaan. Tähän haaveilen kahden istuttavaa sohvaa sekä pientä kahden hengen pöytää toiselle puolelle. Tämän sisustus menee jo taloudellisista syistä ensi vuoteen.

Mitä kaikkea ostettiin ennen muuttoa? ->

Mitä kaikkea ostettiin uuteen kotiin?

Miten muutto meni ja kuka sen meille teki? ->

Mistä paras muutto? Muuttofirmavertailu!

Kuulumisia muuton keskeltä

Muutto on yhtä selviytymistä, ONNI auttaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.