Hae
The Juurakko journal

Unelmia kohti vaikka väkisin

Meillä jokaisella on hyvin erilaisia unelmia, joillakin saman unelmat ovat olleet pikkulapsesta saakka, joidenkin haaveet ovat syntyneet vasta hetki sitten. Mulla yrittäjyys ei koskaan ollut mikään suuri unelma, joskus toki leikittelin ajatuksella omistaa oma pieni kahvila, mutta en tosissani tavoitellut sitä. Ensimmäinen sysäys kohti yrittäjyyttä oli potkut raskausaikana, silloin en suoraan ajatellut, että ”hitto vaihdanpa lennosta uraa”, mutta tapahtumassa kulminoitui kaikki ravintola-ajan ikävät asiat. Tuolloin menetin täysin itsevarmuuteni johtajana. Ravintolan esimieheksi oli vaikea sopeutua, kun luottamus isommalle portaalle oli mennyt toisten toimesta. ( Lue lisää täältä Kun sain potkut raskauden takia )

Matkalla tuntemattomaan

Hauduttelin pitkään mielessä mitä haluaisin tehdä ja mihin mulla olisi potentiaalia. Rakastin tehdä sosiaalista mediaa ja siitä syntyi ajatus, että tämän ympärille voisi rakentaa upean bisneksen. Mulla ei ollut tutkintoa markkinoinnista, graafisesta suunnittelusta saati myynnistä, mutta silti lähin kohti sitä omaa päämäärää. Opiskelin juuri restonomiksi ja täydensin hotelli- ja ravintola-alan liikkeenjohdon koulutustani eri markkinoinnin- valokuvauksen- ja somekoulutuksilla. Useat sanoivat ettei se riitä, enhän ole päivääkään tehnyt palkallisena juuri näitä töitä. Mutta en kuunnellut heitä, en antanut heidän epäilyksien vallata itseäni.

Yrityksen perustamisen jälkeen meillä oli heti ensimmäinen asiakas, jonka kanssa tehtiin paljon töitä. Oma visio yrityksen tulevaisuudesta ja mahdollisuuksista päivittyi jatkuvasti. Usein tuli tilanteita vastaan, mistä en vielä oikein tiennyt mitään, ne ajoivat oppimaan koko ajan lisää. Olin jo ravintola-alan esihenkilönä sitä mieltä, ettei oppiminen lopu koskaan. Rohkaisin alaisia opettamaan muita ja minua, jos heillä on keino tehdä jokin asia paremmin. Koen, että tämän ymmärtäminen on mun supervoima esihenkilönä ja työnantajana.

Epäilijöitä riitti silloin ja nyt

Sain kuulla paljon epäilijöiltä erilaisia mielipiteitä, jotkin annettiin hienovaraisemmin kuin toiset. Silti niiden viesti oli kaikissa sama, ’et tule onnistumaan’. Epäilijöitä ja ihmisiä jotka ala-arvio minua tai koko alaa, on edelleen paljon ja jouduin vieläkin vastaamaan minkälainen ansaintalogiikka ’somettamisella’ oikein on. Työni yrittäjänä tai vaikuttajana ei ole vain somettamista, sillä yrittäjänä teen ison taustatutkimuksen asiakkaiden toimialasta, arvolupauksesta ja muista seikoista, joiden avulla rakennan tavoitteellisen strategian. Itse some on vain pintaa mitä muut näkevät työstäni. Vaikuttajana toiminen ei ole vain hienoja selfietä ja samppanjaa, titteli itsessään jo vaatii valtavaa sitoutumista ja vastuuta. Harvassa on myös ne työpaikat, jossa valtava negatiivinen viestitulva kuuluu toimenkuvaan. Sosiaalisessa mediassa esillä olo, on henkisesti raskasta ja vaatii vahvaa mielenterveyttä.

Vasta nyt olen itse huomannut, miten hyppy tuntemattomaan oli oikeasti aika iso riski. Mitä jos yritys ei olisikaan lähtenyt heti kasvamaan? Mutta tiedättekö mitä, itsensä epäily tai uhkarohkeiden valintojen etukäteen demonisointi ei koskaan auta sua pääsemään sinne minne haluat. Mitä sitten jos yritys ei olisi lähtenyt heti nousukiitoon? Harvoilla se oikeasti lähtee ja sitten tehdään vaan töitä sen eteen, että ollaan siellä missä halutaan. Älä todellakaan kuunnella sitä tanttaa, joka haluaa vaan lannistaa sua! Susta voi olla ihan mihin vaan ja epäonnistumiset kuuluu osana matkaa.

 

Sun pitäs hävetä – ja muuta yhtä älytöntä

Olen viime aikoina aktiivisesti puhunut elämäntapamuutoksesta sekä taloudesta, näistä on herännyt paljon kysymyksiä. Vastailin Instagramissa teidän yleisimpiin kysymyksiin ja tallensin ne Q&A-kohokohtaan. Mun tapa tehdä elämäntapamuutosta on muovautunut pikkuhiljaa ja nyt on selkeästi huomattavissa ettei kyseessä ole pikadieetti. Tämä kuitenkin aiheuttaa närää myös ruudun toisella puolella, mikä ihmetyttää. Olen huomannut, että todellinen elämäntapamuutos ei tule vauhdilla. Se vaatii aikaa, että pää pysyy mukana muutoksessa. Useille meillä on myrkyllisiä ajatustapoja tai käsitteitä, mitä lähdetään muuttamaan. Niiden työstäminen vie yllättävän paljon aikaa ja olin varma, että omat sisäiset kamppailut olen käynyt, mutta silti ne tulivat vastaan.

Rauhallinen elämäntapamuutos, ei ole ”normaalia”

Olen huomannut, että rauhallinen elämäntapamuutos ei selkeästi ole normaalia. En kiellä sitä, että itse haluan myös tuloksia mieluiten eilen, mutta se ei ole realistista. Haluan tulosten olevan pysyviä ja siksi työstän päätäni. Tällä aivojumpalla hyväksyn itseni ja rakkaudesta omaan kehoon hoidan sitä ja teen muutosta. Rakkaus tarkoittaa myös sitä, ettei kehoa pidä nälässä tai kiellä kaikkea nautintoa. Jos suklaa ja pizza ovat elämä, niitä saa olla mutta ei jokapäiväisesti.

Olen saanut paljon palautetta, miten ”laihdutan” mutta silti käyn viinillä ja syön hampurilaisia. Vastaan yleisesti, etten laihduta, teen elämäntapamuutosta ja pyrin terveelliseen elämään. Tämän seurauksena paino todennäköisesi alkaa tippumaan, mutta sinne ei juosta valonnopeudella. Annan itseni herkutella, mutta en syö herkkuja koko ajan.

Sä et varmaan vaa osaa

”Et varmaan vaa osaa laihduttaa”, en edes tiedä mitä tähän vastata. Kyllä tiedän, mutta jokainen ihminen ja keho on yksilöllinen. Se, että joku on onnistunut laihduttamaan kymmeniä kiloja pussikeitoilla, ei tee ihmisestä laihdutusgurua. Pussikeitoilla usein etsitään pikaratkaisua, eikä niillä saa pysyvää tulosta, ellet nopeasti sisäistä miten syöt oikeaa ruokaa. Laihdutuskulttuuri on valtava ja se on kannattavaa bisnestä, miksi? Koska ihmiset ei oikeasti onnistu näillä pikadieteillä ja lähtevät niihin joka vuosi uudestaan.

Jos mietitään keinoja joista ihminen saisi pysyviä tuloksia, ei hän olisi tarpeeksi tuottava asiakas. Mitä jos me maksettaisiin vähän enemmän tänään personal trainerille, jota kiinnostaa sun onnistuminen ja pysyvät tulokset? Sitten ensi vuonna se raha jää säästöön, eikä pikadieettikierrettä enää ole. Tämä on tietenkin hyvin yksiselitteisesti sanottu, elämä on usein monimutkaisempi.

Salla Juurakko

Sun pitäisi hävetä

Elämäntapamuutoksesta ja talousasioista nousee usein esille häpeä. Eikö mua hävetä, että kolmen kuukauden pt-jaksolla pudotin 10 kiloa ja alussa paino nousi? Mittasin pudotuksen korkeimmasta painosta ja tätä pitäisi myös hävetä. Asumme vuokralla ja sitä pitäisi hävetä, kyllähän jokaisella kolmekymppisellä on jo asuntolaina. Mulla oli se asuntolaina kymmenen vuotta sitten ja sen takia osittain sain päälleni ison velkakierteen. Vaikka sain osuuteni talosta myytyä, sen vesivahinkolaina seurasi mua vuosia. Sinnittelin ja loppujen lopuksi potkut ajoivat ulosottoon. Masennuin ja todellakin häpesin, häpesin niin paljon etten tiennyt miten purkaa niitä kaikkia tunteita. En puhunut, työllistyin uudestaan ja huomasin miten ne vanhat traumat nostivat päätään. Sain jonkin verran käsiteltyä asioita psykologin kanssa, mutta en koskaan kertonut hänelle häpeästä.

Miksi käytät rahaa niin paljon?

Tästä kysymyksestä jokseenkin loukkaannuin, miten kukaan voi tietää paljon rahaa käytän? Mitkä ostokset ovat olleet harkinnassa vuosia ennen ostopäätöstä. Mietin usein, että tarvitsenko tätä todella? Laitanko jotain vanhaa myyntiin, että tämä on kannattava hankinta? Mietin näitä kysymyksiä niin paljon, että olisin ennemmin huolestunut siitä kuin tuhlaamisesta. Unohdin tosin, että se taitaa olla suomalaisten äitien juttu, että se kaikki raha käytetään lapseen. On ”huono juttu” jos äiti panostaa 600 € luksuslaukkuun tai ostaa hyvästä alennuksesta super ihanat merkkikengät! Näitä hankintoja ei tehdä hetken mielijohteesta, ennemmin ostan hieman kalliimpaa vuohenjuustoa heräteostoksena.

Omista talousvaikeuksista johtuen puolestapuhun, että kouluissa opetettaisiin enemmän oman talouden hoitoa. Ne opit eivät olisi minua välttämättä pelastaneet, koska kyseessä oli surkeiden sattumusten sarja. Ehkä en olisi ollut niin sinisilmäinen ja laina olisi laitettu aina puoliksi, jos hyötykin oli kerta yhteinen. Koen olevani suhteellisen fiksu rahankäyttäjä, joka myös hemmottelee itseään. Taloudellisesti uhriutuminen on inhottavaa, rahasta pitää puhua avoimesti ja muistuttaa myös lasten isää maksamaan lasten hankintoja. Se on yhteinen vastuu.