Hae
The Juurakko journal

Tänään ärsyttää kaikki

Tänään ärsyttää kaikki

Kai sen voisi kuvata niin, että heräsin tänään hyvin väärällä jalalla. Havahduin siihen, miten Niilo oli tullut viereen ja pissat tullu läpi. Ai että kuinka mukavaa, nousin ylös ja hain vaippaa, samalla huomasin, että Niilon oma sänky on myös märkä ja Aatos alkoi huutaa kakkavaippaansa, mikä sekin oli vuotanut läpi.

Eikun kaikkien sänkyjen petivaatteet pesuun, päivä alkoi oikein mallikkaasti. Aamukahvia juodessa luin, miten joku ei ollut päässyt rintojenpiennysleikkaukseen, koska BMI on ihan hilkulla. Ja nyt puhutaan M-kupin rinnoista, missä rinnat painaa jo sen verran, että muutaman kilon pudotus ei pitäisi olla siitä kiinni. Aloin laskemaan, mikä oma BMI:n pitäisi olla, jotta varmasti huolitaan leikkausjonoon. Pudotusta pitäisi olla vähintään 25kg ja olisin silloinkin lievästi ylipainoinen pituuteeni nähden. Järkyttävää, surullista ja niin turhauttavaa.

Tuntuu, että teen kotona kaiken. Jos joku muu siivoaa, se tekee sen vain puolivillaisesti. Vähän sinnepäin. On totta, että mun ja Andreaksen siivoustyyli poikkeaa toisistaan paljon, mutta hän näkee silti vaivaa kotimme eteen. On vain mennyt niin, että mä siivoan enemmän kotona kuin vaikka käytän koiria ulkona tai vien Niiloa päiväkotiin. Meille on vain muodostuneet eri rutiinit mitä tehdään.

Pyysin Oliveria siivoamaan keittiön lattian, homma ei ollut iso, siinä oli vain muutamia keittiön tavaroita leviteltynä Aatoksen toimesta. Tämä oli kuitenkin ylitsepääsemätöntä, ”Miten te koko ajan pyydätte niin paljon?!”, yritän olla rauhallinen. Kuulen kuitenkin miten päässä räsähtää rusinat ja alan pätemään, mitä kaikkea me vanhemmat tehdään koko päivän aikana. Se ei todellakaan ole liikaa pyydetty, että toinen OSALLISTUU näihin asioihin. Tämä 5 minuutin tavaroiden nostelu pois lattialta, kesti loppujen lopuksi noin 20 minuuttia.

Toivota ärsytyksen tunne tervetulleeksi

Miten ärsyttäessä, ne aiheet vaan kasautuu. Tuntuu kuin pato murtuu ja kaikessa on jotain ärsyttävää. No mutta niinhän se on aina. Aina asioissa on ärsyttäviä puolia mutta normaalisti niiden antaa olla. On kuitenkin todella tärkeää toivottaa myös ne negatiiviset tunteet tervetulleiksi, tuntea ne juuri niinkuin ne sillä hetkellä tulee. Jos niitä yrittää patoa sisälleen, se padon murtuminen on todellista ja sillä tulee olemaan hyvin vahingollisia seuraamuksia. Eeva Kolu kirjassaan ”Korkeintaan vähän väsynyt”, sanoi hyvin sen, että tunteet on kuin painekattila. Mitä enemmän niitä pitää sisällään, se joskus kosahtaa jonkun sellaisen niskaan, joka todennäköisesti sitä ei ansaitse. Jos päästelee höyryjä silloin tällöin, ei se painekattila koskaan räjähdä syyttä suotta.

Saatat olla kiinnostunut myös

Kun esiteini(ys) saapuu taloon

Tunteiden vuoristorata

Minun tarina kiusattuna

Kaikki isot juhlat menee nyt sivu suun

Aloitin noin 1,5 vuotta sitten suunnittelemaan, minkälaiset 30v-juhlat haluan. Ajatus oli vuokrata upea tila, missä upeat maiseman, koristeluun panostettu, mahdollisuus saunoa ja juoda hyviä drinkkejä. Vuosi sitten mietin, uskaltaako paikkoja varata kun pandemia iski vasten kasvoja. Etäkoulun ja -päiväkodin alkaessa unohdin suunnittelun täysin, enkä paikkoja varannut. Nyt viimeiset kaksi kuukautta on tuntunut aika pahalta, kun ajattelee, että itselle merkityksellinen pyöreiden vuosien juhlinta menee sivu suun. Me ei voida myöskään viettää Aatoksen ensimmäisiä synttäreitä kuin perheen kesken. Se tekee mut todella surulliseksi, vaikka en mä ole ainut, jolta jää isot synttärit välistä tai joka alkaa olla kypsä tähän tilanteeseen. Me kaikki ollaan, mutta se on hyväksyttävää silti tuntea ärsytystä ja pettymystä.

kolmekymppiset drive-in -kaistalla

Olin aina kuvitellut kuuluvani siihen porukkaan, joka on viettänyt elämänsä upeimmat juhlat juuri täyttäessään 30-vuotta. On ollut paljon vieraita, upeita aktiviteetteja ja hulluttelua, nyt kuuntelen muiden muisteluita hieman katkerana. Mun juhlat voi korkeintaan olla pikaruokalan auto-kaistalla koska kaikkea ylimääräistä liikkumista kielletään.

Toki juhlat voi pitää sitten kun kaikki tämä on ohi, mutta ollaan hetki rehellisiä itsellemme. Omat kolmekymppiseni eivät ole ainoat juhlat, jotka jäävät juhlimatta tai siirtyvät tuonnemmaksi. Myöskään kaikkien juhlimattomien juhlien ahtaaminen rajoitusten jälkeiseen hetkeen ei tunnu mielekkäältä. Ei ole realistista ajatella, että tänään on Aatoksen 1v synttärit, huomenna vietetään kolmekymppisiä ja sitten kasa kissanristiäisiä, mitkä jäi viettämättä.

Saako asia harmittaa, koska jollakin on asiat kuitenkin huonommin?

Ensinnäkin täytyy myöntää, että vihaan ilmaisua, ettei joku oma tunne olisi oikeutettu, koska joku muu kuolee vaikka syöpään juuri tällä sekunnilla. Joillakin saattaa olla asiat huonommin, omat murheet saattaa olla suhteellisen pieniä ja mitättömiä kun verrataan maailman tilanteeseen vaikkapa nälänhädässä. Jokainen on silti oikeutettu omiin tunteisiin, ne pienetkin asiat saa harmittaa ja surettaa.

Olen viime aikoina kuunnellut Eeva Kolun kirjaa Korkeintaan vähän väsynyt, jossa kerrotaan todella hyvin miten sinua saatetaan käskeä miettimään, mistä kaikesta voit olla kiitollinen kun sua ärsyttää, harmittaa tai suoranaisesti vituttaa. Kiitollisuus tietenkin tuntuu paljon paremmalta kuin tyytymättömyys, mutta kiitollisuuden ei pitäisi olla leka, jolla läimitään matalaksi kaikki riitasoinnut. Sitä sortuu helposti tekemään kiitollisuudesta vaatimuksen, kun jokin tuntuu pahalle, sitä kiiruhtaa listaamaan kiitollisuuden aiheita sen sijaan, että olisi myöntänyt: nyt tuntuu pahalta. Toksisen positiivisuuden lävistämässä self-help-kulttuurissa voi unohtua, että voimme olla kiitollisia ja ihmisiä, joista tuntuu joskus pahalle. Kun antaa tilaa inhimillisille tunteille, ihan kaikenlaisille tunteille, myös kiitollisuudesta tulee aidompaa ja syvempää. (Eeva Kolu)

Saatat olla kiinnostunut myös

Kun esiteini(ys) saapuu taloon

Minun tarina kiusattuna

Tunteiden vuoristorata

Kun sain potkut raskauden takia